Lusikkaleivät

Kukapa ei muistaisi niin ihania ja perinteikkäitä lusikkaleipiä.
Itse ainakin muistan, miten mummin luona näitä säi lapsena syödä ja sukujuhlien "must be"-kahvileipäkin tämä useissa suvuissa on.
Nykyisin näiden suosio on ilmeisemmin hiipunut, kun ei näitä tarjolla hirveämmin ole.
Onneksi anopin synttärit on tulossa ja hän manasi, kuinka hyviä lusikkaleivät olisivatkaan, mutta aivan kauheita tehdä!
Kappas, seuraavana päivänä kolahti Yhteishyvä postilaatikkoon ja sieltä tämän ohjeen bongasin. 


Lusikkaleivät

200 g voita
1,5 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 tl ruokasooda

Hilloa tai marmeladia

Hienoa sokeria

1. Kiehauta voi kattilassa ja anna poreilla hiljalleen 5-10 minuuttia välillä sekoittaen kunnes voi on kauniin rusehtavaa ja tuoksuu hieman kinuskilta.

2. Lisää joukkoon sokeri ja anna jäähtyä. Sekoita, kunnes jäähtynyt!

3. Kuivat aineet sekaisin ja yhdistä voi-sokeriseokseen. Sekoita tasaiseksi.

4. Muotoile lusilan avulla pieniä keksejä ja asettele leivinpaperoidulle uunipellille. (Itse käytin teelusikkaa.)

5. Paista 175'c noin 12 minuuttia. Keksin pinta kovettuu hieman jäähtyessään

6. Levitä jäähtyneiden pikkuleipien tasaiselle puolelle täytettä ja paina kaksi pikkuleipää vastakkain.

7. Pyörittele lusikkaleivät sokerissa.

Jos haluat pakastaa lusikkaleivät säästä sokerointi myöhempään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti